Biografia

Aki ensimmäisen singlensä ilmestymisen aikoihin 1995.
Aki Sirkesalo syntyi vuonna 1962 Toijalassa, jossa hän myös perusti Naamiot, bändin, joka ylsi Rock SM -kilpailujen finaaliin vuonna 1984. Noista mittelöistä Akin laulajantaidot huomasi Raine Salo, jonka kanssa syntyi Giddyups pari vuotta myöhemmin. Vuonna 1987 ilmestyi bändin ensilevy Seasons of the Shake, jolla kitaraa soitti Sami Saari. Kyllästyttyään kitaransoittoon tämä laulava suutari, Tampereen pieni suuri soulmies houkutteli Akin mukaan a cappella-yhtyeeseen Veeti & The Velvets vuonna 1990.
Uutta ja vanhaa doo-wop -musiikkia taidokkaasti esittäneen lauluyhtyeen lopetettua uransa 90-luvun puolivälissä Aki keskittyi omien suomenkielisten kappaleiden kirjoittamiseen, ja hänen ensimmäinen, soulahtavaa rockia sisältänyt albuminsa Mielenrauhaa ilmestyi tammikuussa 1995 ja se palkittiin seuraavana vuonna platinalevyllä ja Emma-patsaalla vuoden albumista.
Aki Sirkesalo on julkaissut neljä albumia ja kokoelman Halutuimmat (2002). Hänen levyjään on myyty yli 100 000 kappaletta. Akin tunnetuimpia hittejä ovat Naispaholainen, Seksuaalista häirintää, Kissanainen, Punatukkainen, Tule mun luo, Enkeleitä onko heitä sekä Lisa Nilssonin kanssa levytetty duetto Mysteeri/Mysteriet. Aki Sirkesalon viides albumi ilmestyy 23.2.2005.
Toijala

Vasemmalla: Aki 1-vuotiaana, Toijala. Oikealla: Naamiot.
Aki Sirkesalo syntyi Toijalassa 1960-luvulla. Hän aloitti musiikkiharrastuksensa seurakunnan puhallinorkesterissa ja kuorossa noin 10-vuotiaana. Myöhemmin hän puhalsi trumpettia myös VPK:n torvisoittokunnassa. Sittemmin teini-iässä rokki vei Akin mukanaan, ja trumpetti vaihtui kitaraan.
Ekat bändit Aki muodosti isonveljensä kanssa. Tällainen oli mm. Buddy Chairman & The Flamin´ Cooties, jonka ura kesti yhden koulun konvan eli jumppasalissa pidetyn diskon verran. Seuraava kunnianhimoisempi yritys oli The I-Trees -lauluyhtyeestä nimensä muokannut U-Puu, jonka demoa Holle Holopainen kohteliaasti soitti Rockradiossa. Elettiin vuotta 1984, kun Aki Sirkesalo löysi itsensä samasta työpaikasta Hollen kanssa, joka tuomaripelillä varmisti Akin silloisen Naamiot-bändin Rock SM -kisojen finaaliin. Naamiot kuitenkin hajosi melko pian kisojen jälkeen.
Giddyups
Akin ja Raine Salon vuonna 1986 perustama Giddyups pääsikin sitten jo levylle asti, tosin tuolloin bändiin oli Rainen tilalle tullut uudeksi kitaristiksi ja biisintekijäksi Sami Saari. Giddyups ehti tehdä kaksi albumia, Seasons of the Shake (1987) ja Monkeymash (1990), jotka jäivät melko pienen diggaripiirin herkuiksi. Vuonna 1989 Giddyups teki myös mittavan ja jo eksoottiselta kuulostavan kiertueen Neuvostoliittoon, missä bändi sai VIP-kohtelun. Kiertue suuntasi Taskentiin, Riikaan ja Tseljabinskiin, joten kilometrejä kertyi kunnioitettava määrä. Vastaanotto Keski-Aasiassa oli uteliaan hämmentynyt, mutta Latviassa suorastaan riehakas.
Veeti & The Velvets
Sami Saaren kanssa Aki jatkoi vuosikymmenen taitteessa seuraavaan bändiin Veeti & The Velvetsiin, joka kehitti jo Giddyupsinkin harrastaman a cappella -laulun huippuunsa. Velvets oli huippusuosittu keikkabändi, joka karautti keikoille Cadillacilla ja jonka ainoat "kamat" olivat valkoiset smokit. Veeti & the Velvets ehti tehdä kaksi albumia, The Singles Collection (1991) ja Brother Rap & Sister Soul (1993) ennen lopettamistaan. Akin sooloura alkoi sapattivapaalla Velvetsistä vuosien 1992-1993 vaihteessa, jolloin hän matkusti Kauko-itään kirjoittamaan omia suomenkielisiä laulujaan.

Vasemmalta oikealle: Buddy Chairman & The Flamin`Cooties; Giddyups; Veeti & The Velvets
Mielenrauhaa
Vuonna 1994 Aki Sirkesalon debyyttisingle Hikinen iltapäivä toi kuukauden mittaisen helteen Helsinkiin, ja saman vuoden syksyyn iski Mustankipee. Tammikuun 1995 alussa ilmestyi kappale Naispaholainen. Kaikki nämä soivat tanakasti kaikilla Suomen radioasemilla. Tammikuun lopussa 1995 näki päivänvalon debyyttialbumi Mielenrauhaa, joka hyppäsi heti virallisten listojen TOP 10:een. Syksyn myötä albumi ylitti myös kultalevyrajan, ja levyn kultapainokseen saatiin bonusbiisiksi keikkasuosikki Pelkkää kuvitelmaa.
Aika
Vuoden 1996 Aki aloitti tempaisemalla itselleen kaksi arvostettua Emma-palkintoa: vuoden miestulokkaana ja vuoden levystä. Vuosi jatkui vauhdikkaana, ja syksyllä 1996 ilmestyi Akin toinen pitkäsoitto Aika. Levy jatkoi tyylillisesti Mielenrauhan linjaa, kuitenkin syventäen ja laajentaen sitä. Tämäkin levy nousi välittömästi TOP 10:een. Albumilta lohkaistut singlet Missä betoni kasvaa, Seksuaalista häirintää sekä Heitätkö avaimen saivat kaikki erinomaisesti soittoaikaa radioaalloilla.
Groovymeisseli
Syksyn aikana Aki myös veti yhdessä Sami Saaren kanssa mainiota musiikkiohjelmaa Groovymeisseli, joka sai jatkoa vuonna 1997. Ohjelmassa vierailivat mm. Tuomari Nurmio, Maarit, Lisa Nilsson, Rinneradio ja Cool Sheiks.
Kissanelämää
Keväällä 1998 Akilta ilmestyi tunteikas single Äiti. Kesäksi julkaistiin Punatukkainen, josta muodostui jättiradiohitti. Punatukkainen on Akin itsensä suomeksi tekstittämä Van Morrisonin Brown Eyed Girl -klassikko. Loppusyksyllä julkaistiin hypnoottisen vangitseva Kissanainen. Tämän jälkeen radiot valloitti tunteisiin vetoava Pikkuihminen.
Vuoden 1999 alussa radioon tulivat keikoilla suureen suosioon nousseet Mykkäkoulu ja Mä tuun kotiin. Kaikki edellä mainitut kappaleet olivat Aki Sirkesalon syyskuussa -98 julkaistulta kolmannelta soololevyltä Kissanelämää, joka myi Suomessa kultaa (yli 20 000 kappaletta).

Vasemmalta oikealle: Aki Mielenrauhaa-levyn aikoihin 1995; Aika 1996. Kuva: Jouko Lehtola; Enkeleitä onko heitä 2000. © Riitta Sourander.
Enkeleitä onko heitä
Vuonna 2000 näki päivänvalon vihdoin uusi Sirkesalo-äänite Helena, singlebiisi reissunaisesta. Uutta levyä peräti neljän eri tuottajan kanssa hartaasti työstäneen Aki Sirkesalon neljäs albumi valmistui vuodenvaihteessa 2001, jolloin tämän uuden albumin nimikappale ja levyä ennakoiva singlejulkaisu Enkeleitä onko heitä lähti radioasemille.
Helmikuussa 2001 Enkeleitä onko heitä -albumi debytoi komeasti Suomen virallisen listan sijalla 5. Viimeisin singleirrotus oli huomiota herättävä Senat sakaisin, johon kuvattiin myös video. Albumin suurimmaksi radiohitiksi muodostui kuitenkin vasta neljäs singlelohkaisu Tule mun luo.
Halutuimmat
Aki Sirkesalon ensimmäinen kokoelmajulkaisu on nimeltään Halutuimmat, ja se julkaistiin virallisesti 7.10.2002. Albumille on koottu kaikki Akin jo aikaisemmin tekstissä mainitut hittisinglet. Lisäksi Halutuimmat sisältää kaksi aikaisemmin julkaisematonta biisiä, Melkein onnellinen sekä Toijalan takana, jonka Aki sävelsi ja sanoitti neljässä tunnissa TV:n musiikkiohjelmassa Hotelli Sointu. Molemmat kappaleet saivat hyvin tilaa radioaalloilla. Yhteensä 18 kappaletta sisältävä Halutuimmat-albumi on ilmestynyt myös nuottikirjana, ja nuottien lisäksi kirjasta löytyy Akin omia kommentteja biisien synnystä sekä kuvia ja kertomuksia bändistä tien päällä.
Lisa Nilsson
Keväällä 2003 Aki oli mukana Mysteriet (Mysteeri) -singlellä, joka sisälsi historiallista yhteistyötä yli rajojen. Kyseessä oli duetto Skandinavian tyylikkäimmäiksi naisartistiksi kehutun Lisa Nilssonin kanssa. Mysteriet-kappaleen sävelsi ja sanoitti norjalainen Björn Eidsvåg, ja dueton suomenkielinen teksti oli Aki Sirkesalon itsensä käsialaa.

Vasemmalta oikealle: Mysteriet-singlen kansikuva; Aki Mielenrauhaa-levyn aikoihin; Lemmen Jättiläiset, 1999.
Stand By Me
Aki Sirkesalo pääsi keväällä 2003 kokeilemaan myös musiikkiteatteria, kun hänelle rakkaan biisintekijäparivaljakon Leiberin ja Stollerin kappaleisiin rakennetun Stand By Me -showmusikaalin esitykset alkoivat Savoy-teatterissa Helsingissä. Aki lauloi ja tanssi mm. entisten Velvets-bändikavereittensa Sami Saaren ja Sasu Moilasen kanssa ja käänsi esitykseen 12 rock and roll -hittiä, mm. Kansas City (Mansesteri), Smokey Joe´s Cafe (Kallen kuppila) ja Love Potion #9 (Juoma jumalain).
Poppia Kyydissä
Vuonna 2004 Aki Sirkesalo meni kesätöihin TV 1:een juontamaan musiikkiohjelmaa, jossa popparit, hän itse mukaan luettuna, esittivät toistensa kappaleita ja yrittivät myös tietää toisistaan kaiken mahdollisen. Artisteina ja kisailijoina oli suomirokin kermaa, kuten Ismo Alanko, Remu Aaltonen, Juice Leskinen, Neumann ja Jonna Tervomaa. Aki oli Poppia Kyydissä elokuun puoleen väliin asti, jonka jälkeen jatkuivat jo keväällä alkaneet uuden levyn äänityssessiot. Ensimmäisistä sessioista valikoitui singleksi Mullonikäväsua, joka sai ensiesityksensä Elämä Lapselle -konsertissa 15. syyskuuta 2004.
Lemmen Jättiläiset
Aki Sirkesalon Lemmen Jättiläiset-bändistä on tullut käsite puhuttaessa laadukkaasta, tasokkaasta ja svengaavasta rytmimusiikista.
Lemmen Jättiläisiä ovat Harri Ala-Kojola (rummut), Jukkis Kiviniemi (basso), Hannu Pikkarainen (kitara), Antti Ikola (kosketinsoittimet) ja Timo Lassy (saksofoni).